Puusepänverstaasta kaikki alkoi
Synnyin 11.2.1950 satakuntalaisessa Vammalan pikkukaupungissa. Isäni Martti oli puuseppä ja meillä oli alimmassa kerroksessa puusepänverstas sorveineen, sirkkeleineen, oikohöylineen ja muineen. Kun olin ihan pieni, isäni teki leluja: nukenvaunuja, pyörillä liikkuvia koiria ynnä muita, mutta siirtyi sitten huonekaluihin, kun puulelujen menekki hiipui.
Lelut maalattiin talomme yläkerrassa, jossa oli myös varasto. Joulupukki-kirjan suuri varasto, jossa on laatikoittain erilaisia lelujen osia, on kuva meidän varastostamme sellaisena kuin sen muistan. Toki isompi. Samoin joulupukin verstaassa on paljon isäni verstaan piirteitä ja työkaluja.
Lapsuuden leikit ja lukemiset
Vammalan Asemanmäessä riitti kavereita. Kesäisin leikimme muun muassa villiä länttä ja Robin Hoodia. Valmistimme aseemme itse, olihan meillä apunamme puusepänverstaitten vehkeet ja paikallisen kenkätehtaan jätenahat. Robin Hoodin puumiekat ja jouset teimme tietysti itse samoin kuin leirin lähimetsään. Aiheet leikkeihimme tulivat sarjakuvista ja hiukan myöhemmin TV:stä, joka alkoi noihin aikoihin yleistyä.
Aku Ankan ensimmäinen numero ilmestyi Suomessa vuonna 1951 ja meille se tilattiin 1954. Aku Ankka opetti minut piirtämään ja lukemaan. Muutkin sarjakuvalehdet olivat kovin kysyttyä tavaraa lapsuudessani. Minä suorastaan rakastin niitä. Opin kirjoittamaan ja lukemaan tosi varhain. Nimeni osasin kirjoittaa jo 3-vuotiaana.
Lastenkirjoja ei meillä juurikaan ollut, paitsi tietysti muutama Tammen Kultainen Kirja. Koulun kirjastosta sitten lainattiin kirjoja. Erityisesti ihastuin Kasper, Jesper ja Joonataniin. Muutama vuosi myöhemmin Viisikot olivat suursuosikkejani.
Piirtämisharrastus alkaa
Lapsena en ajatellut paljonkaan tulevaisuutta. Olihan minulla jonkinlainen ”unelmakuva”, joka oli peräisin jostakin amerikkalaisesta TV-sarjasta, jossa perheen hilpeä isä piirtää kotona joitakin mainoskuvia ja vie niitä sitten ”konttoriin”. Mutta oikein tosissani en uskonut Suomessa moista hommaa olevankaan. Piirsin vain ikään kuin varastoon. Ajattelin vissiin, että kyllä kai elämässä jotain vastaan tulee.
Vaikka olinkin poropeukalo, olin kova tekemään kaikenlaista ”askartelua” mutta enimmäkseen paperista. Tein myös tulitikkuaskin kokoisia sarjakuvalehtiä. Noihin aikoihin muistaakseni piirtämistä harrastettiin vähän siellä sun täällä. Monet kaverini olivat tosi hyviä piirtäjiä enkä minä pitänyt itseäni paljonkaan heitä parempana. Kilpailimme siitä, kenen sarjakuvat saisivat eniten lukijoita muitten koulukavereitten keskuudessa. Minä yleensä voitin. Aiheet olivat enimmäkseen villistä lännestä tai Viisikoista. Minä taidan kuitenkin olla ainoa, joka jäi alalle.
Koulua ja poppia
Muistan ensimmäisen piirustustuntini hyvin. Tehtävänä oli piirtää kuva, jossa oli myös yötaivasta. Kaikki nauroivat, kun olin jättänyt tähdet valkoisiksi. Niiden kun kuulemma piti olla keltaisia. Olin hämmästynyt. Minusta ne näyttävät yhä valkoisilta.
14-vuotiaana minusta tuli kova Beatles-fani ja minulle kasvoi ”pitkä” tukka. Seurasimme koulukavereitten kanssa tarkasti Englannin ja USA:n pop-maailmaa. Who, Rolling Stones, Kinks, Manfred Mann, Hollies, Beach Boys, Lovin Spoonfull, Bob Dylan, Sonny & Cher, Mamas & Papas, Jimi Hendrix ym. olivat siihen aikaan kovia juttuja. Suomalaisia bändejä emme noteeranneet lainkaan.
Olimme ”poppareita”. Soittelin kitaraa ja lauloin kavereitten kanssa. En kuitenkaan koskaan liittynyt bändiin, vaikka mahdollisuuskin tarjoutui. Minulla on nykyisinkin useita kitaroita. 2000-luvun alussa lämmitimme myös vanhan vammalalaisbändin, Dzamps’it, henkiin ja keikkailimme silloin tällöin toistakymmentä vuotta. Ja hauskaa oli. Soitimme vanhoja 60-luvun biisejä: Rolling Stonesia, Beatlesia, Holliesia ynnä muuta.
Nykyään rämpyttelen kirjailijabändi Nyrok Dollsissa.
Opiskelijasta ammattilaiseksi
Opiskelin Taideteollisessa korkeakoulussa graafisella linjalla ja valmistuin vuonna 1975. Opiskeluaikoina aloin piirtää lehtiin: ensin sarjakuvia, sitten poliittisia pilakuvia.
Olin Turussa mainostoimistossa töissä vuosina 75–76 yhteensä noin vuoden. Se onkin kai sitten ainoa vakinainen työpaikkani, jossa istuttiin joka päivä aamusta iltaan. Vuonna 1974 aloin piirtää sarjakuvaa Kotlant jaarti sekä pilapiirroksia Iltaset-lehteen. Tuo homma kesti vajaan vuoden.
Sen jälkeen piirsin Tamperelaiseen Aamu-lehteen poliittisia pilakuvia, kunnes vuonna 1975 muutin Turkuun ja siirryin Turun Sanomiin.
Muutin Turkuun koska olin tavannut vallan mainion tytön, turkulaisen Tarjan. Vuodet 76–83 olin Turun Sanomien poliittinen pilapiirtäjä. Se oli todella mukavaa aikaa. Turkulaiset pitivät piirroksistani ja sain tämän tästä kuulla kehuja niistä. Minä pidin Turusta ja Turku ilmeisesti piti minusta. Turku on yhä suosikkikaupunkini Suomessa.
Samaan aikaan piirsin myös kaikenlaisia tilaustöitä, mainoksia ja sen sellaisia. Jossakin välissä piirsin myös noin vuoden ajan viikoittaista pilakuvaa Suomen Kuvalehteen ja taisinpa piirtää joihinkin muihinkin lehtiin. Vuonna 1975 aloin piirtää nuorten rock-sarjakuva Nyrok Cityä, joka ilmestyi ensin Introssa, sitten Helpissä ja viimein Suosikissa. Viimeinen Nyrok ilmestyi vuonna -85 tai -86. Se oli hauska sarjakuva, ehkä yksi hauskimmista töistäni.
Lastenkirjailija ja perheenisä
Ensimmäinen lastenkirjani, Suomalainen tonttukirja ilmestyi 1979. Tein sen ihan vain nähdäkseni millainen lastenkirja minulta syntyy. Tarja auttoi minua sen värityksessä ja siitä lähtien hän on ollut apunani, milloin enemmän, milloin vähemmän. Suomalainen tonttukirja oli menestys Suomessa, se taisi olla peräti sen vuoden bestsellereitä. Tontuilla taisi silloin olla kysyntää. Lehdet halusivat tuona jouluna julkaista kuvia erityisesti suomalaisista tontuista ja haastatella minua ikään kuin asiantuntijana ja niin sain paljon ilmaista mainosta.
Vuonna 1983 muutimme Espooseen ja tulin Kari Suomalaisen pyynnöstä pilapiirtäjäksi Helsingin Sanomiin, jossa tosin olin vain runsaan vuoden. Minun piti lopettaa pilapiirtäminen koska en pystynyt tekemään kahta suurta työtä yhtä aikaa, siis pilapiirtämistä ja lastenkirjojen tekoa. Yhden kirjan tekeminen nimittäin kestää kuudesta yhdeksään kuukautta ja se on aika kovaa työtä̈.
Samana vuonna syntyi esikoisemme Jenna Turussa ja toki vaipanvaihtokin otti aikansa. Sittenhän minulta alkoikin tulla kirjoja yksi vuodessa.
Riku, Roope ja Ringo -kirjat teimme asustellessamme vähän aikaa San Franciscossa Kaliforniassa. Ne kustansi newyorkilainen kustantaja Crown Publishers.
Jouluksi 1996 valmistui animaatioelokuvani Joulupukki ja noitarumpu. Varsinaisen animaatiotyön teki unkarilainen Funny Film -studio. Tämän 50-minuuttisen TV-filmin tuotti TV2. Filmi myytiin yli 50 maahan ja se oli aikanaan kuulemma Ylen eniten maailmalle myyty produktio. Sain siitä jopa Ylen vientipalkinnonkin.
Kirjailijan ja piirtäjän työ on aika mukavaa. Työtä saa tehdä milloin haluaa, mutta sitä on tosin tehtävä aika paljon, lintsata ei saa. Työ on myös aika yksinäistä, mikä ei välttämättä aina ole niin mukavaa. Minä teen työtäni kotona, alakerrassa. Työmatkani on siis seitsemisen metriä. Onneksi kustantajani Otava on suhteellisen lähellä. Käyn Otavassa kahvilla ja palaveeraamassa vähintään kerran viikossa. Kesäisin asumme mökillämme Vammalassa, jossa minulla on myös oma mökki työskentelyä varten.
Vuodesta 1983 olemme asuneet Espoossa ja meillä on kaksi tytärtä, Jenna (s. 1983) ja Noora (s. 1987) ja kissa Fanny. Minulla ei ole koskaan ollut koiraa, vaikka piirränkin koiria. Äidilläni ja isälläni oli koira, karkeakarvainen mäyräkoira Rekku (maailman paras koira), mutta minä en asunut enää silloin kotona. Muuten en osaa selittää miksi piirrän juuri koiria. Pidän itseäni enemmän niin sanottuna kissaihmisenä. Meillä oli aina kissa, kun olin pieni.
Koira piirroshahmona on mainio. Koiria on kaiken kokoisia, muotoisia ja värisiä. Ihmisten kanssa saa olla varuillaan, ettei loukkaa ketään. Koirien kanssa on toinen juttu.
Onnenpoika
Minun lastenkirjaideani syntyvät milloin mistäkin. Monesti keskustellessani ihmisten kanssa putkahtaa esiin jokin aihe, josta ajattelen, että ahaa… tuosta voisi tehdä kirjan. Ajatus saattaa syntyä myös jostakin näkemästäni kuvasta. Tuollainen kuva voisi näyttää hyvältä kirjassa…
Useimmiten ideat syntyvät hitaasti. Kiinnostun esimerkiksi jostain Suomen historian kaudesta ja alan tuumia miten siitä saisi kirjan. Joskus mietimme oikein olan takaa kustantajani kanssa erilaisia aiheita.
Vaimollani on erittäin hyviä ideoita ja järkeviä arvioita usein liiankin lennokkaista ideoistani.
Esikuvani piirtäjinä ovat olleet enimmäkseen pilapiirtäjiä kuten Patrick Oliphant ja Jim Borgman. Suurimmat suosikkini sarjakuvan alueella ovat olleet tietysti Carl Barks (Aku Ankka) ja Charles Shultz (Tenavat). Myös seattlelainen Gary Larson oli aivan huippu ja britti Ronald Searle on kaikkien aikojen parhaita pilapiirtäjiä.
Yleensä näytän tykkäävän piirtäjistä, jotka käyttävät terävää sivellintä tai kynää. Kotimaisista suosikkini on aina ollut Kari Suomalainen ja sarjakuvista Juban Viivi & Wagner ja Jarlan Fingerpori. Seuraan aika vähän muita tekijöitä. Hyviä löytyy varmasti vaikka kuinka paljon.
Vaikka saan päättää itse työajoistani, tuntuu, että en ehdi harrastaa juuri mitään, paitsi brittisarjoja telkkarista. Elokuvista ehdottomia suosikkejani ovat Hitchcockin filmit ja vanhat James Bondit.
Luen jonkin verran ja kuuntelen äänikirjoja. Jostain syystä luen mielelläni Beatleseja käsitteleviä kirjoja. Taidan muutenkin harrastaa Beatleseja: keräilen levyjä ja nauhoja, joissa on bändin vanhoja haastatteluja ja lehdistötilaisuuksia. Monivuotinen haaveeni Beatles-sarjakuvasta toteutui vuonna 2012. Luen aika paljon historiaa, varsinkin Suomen ja Pohjolan rauta-aika eli viikinkiaika kiinnostavat minua erityisesti.
Silloin tällöin luen mielelläni dekkareita. Rex Stoutin Nero Wolfe on kestosuosikkini. Aikoinani rakastin Agatha Christietä, Quentin Patrickeja ja Ellery Queenejä, mutta meillä on ne kaikki ja ne on luettu jo moneen kertaan. Sherlock Holmes on ikuinen suosikkini. Sarjakuvia en juurikaan lue. Nuorempana kyllä harrastin niitä, mutta nykyään ne eivät enää jaksa oikein kiinnostaa. Vanhoja Aku Ankkoja, Tinttejä, Asterixeja ja Lucky Lukeja joskus sentään luen, ja omaa Nyrok Cityäni.
Olen myös hyvin kiinnostunut sukututkimuksesta ja esivanhemmistani. Tutkimukseni mukaan olen erittäin yläsatakuntalainen – nykyisin kai lähinnä länsipirkanmaalainen. Sukututkimus on myös tuonut Suomen historian tutummaksi.
Alussa sanoin, että en harrasta juuri mitään, mutta taidankin näköjään harrastaa aika paljon! Tärkein harrastukseni on kuitenkin piirtäminen ja tarinoitten keksiminen ja sehän on juuri työtäni.
Taidan olla onnenpoika!