Näin kuvakirjat syntyvät

Mistä ja miten ideat kuvakirjoihin syntyvät?

Olen tehnyt kirjoja yli 40 vuotta ja näiden vuosien aikana on ollut paljon eri aiheita. Tiedän, mitkä aiheet sopivat minulle. Ja varastossa on vielä useita aiheita, joiden kanssa työskennellä.

Yleensä syksyisin pitää päättää seuraavan kirjan aihe. Aiheen kanssa pitää puuhailla lähes vuosi, ei siihen voi kesken kyllästyä.

Otetaanpa esimerkki: Kiinnostuin sähköstä, miten siitä saisin kirjan? Siitä ajatus kulkeutui keksijöihin, maailman isoihin keksintöihin. Kolme päivää pohdittiin tätä Tarjan kanssa. Mutta sitten se aihe jäi. Aihe kasvoi liian suureksi, liikaa tekemistä ja miten ja keihin aihe pitäisi rajata. Aika usein tulee hylättyä aiheita muutaman päivän miettimisen jälkeen. Sinänsä hyvä idea.

Kummitukset ovat kiehtoneet minua aina ja siksi päädyin tekemään kirjan Pippendorfin kirjavat kummitukset.

Kustantamon väki, Katriina Kauppila ja Tiina Palokoski Kustannusosakeyhtiö Otavasta, sekä Minna Castrén, joiden kanssa olen tehnyt yhteistyötä useita vuosia, ovat sellaisia, joille myös jo aika varhain kerron ideoista ja aiheista. Kustantajallani on myös aina jotain sanottavaa ideoihin ja sitten niitä puretaan yhdessä. Haluan saada palautetta ja kommentteja ideoiden toimivuudesta ja kuuntelen heidän mielipiteitään tarkasti. Tätä työtähän tehdään muille, joten on syytäkin kuunnella muita! Unohdan joskus, että tätä tehdään lapsille eikä aikuisille.

Ideoita pohtiessa saatan palata myös entisiin kirjoihini ja niistä pois jääneisiin aiheisiin. Esimerkiksi Kuka kaappasi auringon -kirjan aihe jäi aikanaan pois Koirien Kalevalasta. Myös Koiramäen Suomen historiasta jäi pois aiheita, joihin voisi palata. Esimerkiksi Amerikan siirtolaisuus Suomessa.

Tai vaikkapa Rambo, joka tunnetaan amerikkalaisena sankarina, mutta alunperin nimi kuului ruotsalaiselle 1600-luvun Amerikkaan menneelle siirtolaiselle ja jonka juuret taas mahdollisesti olivatkin Suomessa. Ruotsista lähti 1640-luvulla Amerikkaan noin tuhat ihmistä, joista valtaosa oli Suomesta Ruotsisiin muuttaneita kaskenpolttajia. Heidän joukossaan oli Peter Rambo ja hänen vaimonsa. Ainakin vaimon tiedetään syntyneen Suomessa.

Rambo vei uuteen maahan myös omenan alun. Rambo-nimi oli omenalaatikossa, josta Rambo-elokuvan tekijä poimi nimen elokuvalleen. Rambo-aiheeseen törmäsin, kun tutustuin Kuningatar Kristiinan aikaan Koiramäen Suomen historiaa tehdessäni. Tällä tavalla ne ideat putkahtelevat mieleen. Mainio idea mutta liikaa hommaa!

Miten kuvitustyö etenee? Syntyykö kirja ikään kuin päässäsi ensin ja sitten siirrät sen paperille?

Tietysti ensin pitää olla perusidea. Makailen ensin sohvalla, joitain kirjoja ympärilläni ja alan pohtia jotain aihetta. Kirjoitan ja piirtelen kaikenlaisia pikku töherryksiä siitä aiheesta. Esimerkiksi kummitus, sillä on valkoinen lakana päällä, tai entä jos se olisikin joku kuviokangas jne. Useimmiten nukahdan, mikä on hienoimpia työvaiheita. Tärkeintä on, että tätä ajattelua ja suunnittelua tekee joka päivä, vaikka vähän. On tärkeää, että pitää ns. koneet päällä.

Joskus on vaikeampaa, ei keksi mitään, mutta sitten jonain toisena päivänä löytyykin ratkaisu. Myös öisin tulee joskus pohdittua. Usein pyörittelen näitä aiheita, jopa hyvinkin yksittäisiä ideoita, maaten tai istuen ja piirrellen jopa puolitoista viikkoa, vieressä monta terävää lyijykynää, teroitin ja santapaperi. Piirrän tosi pieneen kokoon A4-arkille. Silloin näen kerralla paljon, siinä se juttu kehittyy piirrellen kuvia eri sivuille ja aukeamille. Toki lähes valmis tarinakin pitää kirjoittaa jo varhain. Mutta kirjoittaminen on eri juttunsa.

Teksti ja kuvat syntyvät aina rinta rinnan ja alussa pitää olla suunnitelma, mitä sivulla on. Mikä tekstinä, mikä kuvina. Vaikka teen ensin kuvaluonnoksen, tiedän kyllä aina, mitä sivulla tulee olemaan myös tekstinä. Lopullinen, kirjaan painettava teksti tulee aina jälkikäteen, mutta se pitää kuitenkin tietää etukäteen. Kuvien muodot ja tekstit muokkaantuvat koko ajan työn edetessä.

Rakennan aukeamat tietokoneella. Määrittelen kuvien koot ja tekstien paikat. Sitten kun yhden aukeaman suunnitelma on valmis, piirrän samanlaisen aukeaman tulitikkuaskin kokoisena luonnoksena paperille. Eihän noin pieneen kuvaan tietenkään yksityiskohtia mahdu, mutta jotenkin onnistun sommittelemaan kuvan helposti ja nopeasti.

Siitä sitten skannaan luonnokset koneelle, suurennan ja printtaan, ja valopöydässä piirrän luonnokseni läpi isolle paperille. Korjailen ja piirrän kuvan valmiiksi yksityiskohtineen, jonka jälkeen piirrän sen taas valopöydässä mustalla, rasvaliitumaisella kynällä läpi akvarellipaperille. Otan tästä versiosta vielä skannatun version tallenteeksi, siis version ilman värejä. Sitten kuva väritetään.

Kun kuva on valmis ja väritetty, skannaan senkin vielä tietokoneelle. Skannattujen kuvien kanssa teen kirjan sivurakenteen. Näitä mallisivuja sitten käytetään lopullisen kirjan taiton mallina.

Kun kuvat ovat tietokoneella, sivua tai aukeamaa voi muutella mielin määrin. Esimerkiksi joskus lisään tyyppejä, vaihdan paikkoja, jotain pienennän, jotain suurennan, teen taustoja, yhdistelen osia uudella tavalla. Joitakin isoja aukeaman kuvia ei voi yhtenä isona kuvana tehdäkään, vaan se kootaan useista eri kuvista. Mutta kaikki kuvat ensin piirrän ja väritän käsin. Tietokone mahdollistaa muokkauksen, mutta viivaa ei voi enää muuttaa. Piirros on aina pohja, ilman sitä ei synny mitään.

Originaalikuvan päälle suihkutetaan fixatiivi, kiinnitysaine, jotta viiva ei suttaannu. Originaalit lähetetään Aste Kirjoihin skannaukseen eli värierotteluun. Niitä voidaan vielä tarkastella ja tehdä tarvittaessa korjauksia. Sitten ne muutetaan paino-pdf:ksi ja ne päätyvät Keuruulle Otavan kirjapainoon. Painossa haetaan värien oikeat säädöt, jotta kuvat toistuvat paperilla juuri niin kuin pitäisikin.

Tyttäreni on kyllä yrittänyt perehdyttää minua padille piirtämisen saloihin, mutta vanha koira oppii huonosti uusia temppuja. Jos olisin nuorempi niin mikä ettei.
Puhtaaksi piirtelyn ja värittämisen aikana kuuntelen yleensä äänikirjoja, harvemmin musiikkia. Tein näin jo kasettikirjojen aikoina eli kirjastosta lainasin kaikkea mahdollista mitä löytyi. Joitain kuuntelen useita kertoja kuten Taru Sormusten herrasta, Seitsemää veljestä kuuntelen mieluiten Ylen kuunnelmaversiona. Aarresaari ja Baskervillen koira Lars Svedbergin lukemina ovat suuria suosikkejani. Samoin BBC:n cd-versiot vanhoista Paul Temple jatkokuunnelmista. Vanha testamentti, etenkin 1. Mooseksen kirja, on hyvä juttu, mutta sitten se kirja alkaa muuttua raskaaksi. Klassikoita äänikirjoina saisi olla enemmän! Kuuntelen myös Beatles-haastatteluja työtä tehdessäni. . . . niin ja Yle Areenasta tietysti myös vanhoja 60-luvun kotimaisia jatkokuunnelmia.

Millaisia välineitä ja materiaaleja käytät? Kyniä, värejä, papereita?

Valitettavasti olen tottunut käyttämään sellaisia vesivärejä, joita on vaikea toistaa kirjapainossa. Nestemäisiä pullovärejä, tilaan niitä netin kautta. Värit eivät kestä valoa, siksi originaaleja ei löydy mistään näyttelyistä. Käytän myös ns. pölkkyvärejä eli perinteisiä akvarellivärejä. Usein sekoittelen näitä akvarellivärejä pulloväreihin, niin niistä tulee hiukan kestävämpiä.

Olen käyttänyt yhtä ja samaa englantilaista akvarellipaperia koko ikäni, merkki Bockingford, keskipaksuus. Siitä näkee vielä läpi valopöydässä ja se kestää vettä kupruilematta.

Lyijykyniä pitää olla useita. Käytän kovuutta H luonnosteluun, se on kohtalaisen kova, vähän himmeä ja sen on oltava todella terävä. Kovuutta F käytän puhtaaksi piirtämiseen. Lisäksi käytän teroituskonetta, joita menee useita, kun eivät kestä kauan ja sen jälkeen vielä santapaperia. Näin saa todella teräviä kyniä. Pyyhekumien on oltava myös hyvät.

Työvälineeni ovat varsin vähäiset. Kun lähden mökille, mukaan lähtee hyvin pieni tarpeisto: pahvinen piirrosalunen, kuusi lyijykynää, kumeja, teroituskone, santapaperin pala, paperia ja silmälasit.

Joitain kuvia teen myös niin, että alkuvaiheessa kuvaan väritän vain harmaata ja skannauksen jälkeen väritänkin kuvan tietokoneella. Se säästää silmiä. Saa myös siistimpää, kun kuvaa voi suurentaa vaikka kuinka paljon. Mutta se vie enemmän aikaa. Isot kuvat väritän aina käsin. Sarjakuvat väritän aina tietokoneella. Kirjassa voi siis olla molemmilla tavoilla väritettyjä kuvia.

Missä vaiheessa päätät kirjan nimen ja valitset kansikuvan?

Teen kannen viimeiseksi, mistä kustantajani ei oikein tykkää. Nimenkin jätän viime metreille. Esimerkiksi Kuka kaappasi auringon -kirjan nimeä mietittiin pitkään. Joskus nimi taas on niin ilmeinen, että se on jo alusta alkaen valmis.

Kansi on joskus vaikea eikä tule helposti. Yleensä teen kannen kuvan, graafikko tekee muut. Olen usein siinä vaiheessa jo niin väsynytkin, etten välitä enempää tehdä. Vain Koiramäen lapset kaupungissa -kirjan kannen kuva on yksi kuva kirjan sisäsivuilta, mutta muuten emme ole kirjan sisäsivujen kuvia käyttäneet kansissa.

Teen koko ajan listaa kuvakarttaan kaikenlaisista muutoksista, jonka mukaan korjaan sitten lopullisia kuvia. Ilman listaa en muistaisi, mitä on tullut mieleen. Tietokone mahdollistaa tällaisen korjailun ihan loppuun asti. Esim. kauppojen nimet ja muut tekstit kuviin lisätään tietokoneella loppumetreillä. Joskus graafikko voi myös tehdä näitä pieniä korjailuja ja lisäyksiä.

Kun kirja on valmis, osallistutko sen markkinointiin jollain tavoin?

En mielelläni. Mutta kirjamessuilla olen ollut aina mukana. Ainakin signeeraamassa kirjojani.