fi
en

Rakastettu lastenkirjailija ja arvostettu sarjakuvataiteilija

Mauri Kunnaksen (s. 1950) ensimmäinen lasten kuvakirja, Suomalainen tonttukirja, ilmestyi vuonna 1979. Siitä alkoi hänen poikkeuksellisen menestyksekäs uransa. Kunnas on valloittanut koko maailman kirjoillaan, joita on käännetty 35 kielelle ja julkaistu ulkomailla kaikkiaan 36 maassa. Vuonna 2012 Kunnakselle myönnettiin Pro Finlandia -mitali. Tuotteliaan ja lahjakkaan kirjailijan tarinoiden parissa on kasvanut jo useampi suomalainen sukupolvi.

Rakastettu kuvittaja
Kuvitus Mauri Kunnaksen kirjasta Joulupukki ja noitarumpu.

Mauri omin sanoin

Koti Asemanmäessä

Synnyin 11.2.1950 satakuntalaisessa Vammalan pikkukaupungissa, joka sijaitsee 50 km Tampereelta länteen. Isäni Martti oli puuseppä. Asuimme Asemanmäessä, joka on omakotialue Vammalan rautatieaseman pohjoispuolella. Meillä oli alakerrassa puusepänverstas sorveineen, sirkkeleineen, oikohöylineen ja muineen. Kun olin ihan pieni, isäni teki leluja: nukenvaunuja, pyörillä liikkuvia koiria ynnä muita, mutta siirtyi sitten huonekaluihin, kun puulelujen menekki hiipui.

Minäkin puuhailin usein verstaassa mutta olin todellinen poropeukalo. En osannut tehdä oikein mitään, jokainen naula meni vinoon. Suosikkityökaluni oli viila.

Lelut maalattiin talomme yläkerrassa, jossa oli myös varasto. Joulupukki-kirjan suuri varasto, jossa on laatikoittain erilaisia lelujen osia, on kuva meidän varastostamme sellaisena kuin sen muistan. Samoin joulupukin verstaassa on paljon isäni verstaan piirteitä ja työkaluja.

Asuimme Asemanmäen pohjoisimmalla kadulla ja talomme takaa alkoivat metsät, joskin pari tietä oli vielä ylitettävä päästäkseen suureen metsään. Etelässä Asemanmäki rajoittui Vammalan rautatieasemaan. Leikimme usein asemalla, kävelimme kiskoilla ja sen sellaista. Kukaan ei kuitenkaan jäänyt junan alle.

Äitini Martta oli kotona kunnes myöhemmin piti Vammaskosken tehtaan työmaaruokalaa. Tuohon aikaan meillä syötiin paljon munkkeja ja viinereitä joita aina jäi yli ruokalasta. Veljeni Matti ja sisareni Pirkko olivat, ja ovat yhä, minua noin 10 vuotta vanhempia. Veljeni oli loistava piirtäjä, ehkä parempi kuin minä, mutta hän ryhtyi lukemaan lakia ja tuli sittemmin tuomariksi toimien muun muassa Vammalan verojohtajana. Sisareni Pirkko oli myös hyvin taiteellinen. Hän oli mestari värien käytössä. Hän oli myös hyvä laulaja ja niin hänestä tulikin sitten oopperalaulaja (Pirkko Talola).

mauri_kunnas_koti
Liekosaaressa jonakin sunnuntaina kesällä 1951: Pirkko, Mauri, isä ja äiti.

Lapsuuden leikit ja lukemiset

Asemanmäessä riitti kavereita. Kesäisin leikimme muun muassa villiä länttä ja Robin Hoodia. Valmistimme aseemme itse, olihan meillä apunamme puusepänverstaitten vehkeet ja kenkätehtaan jätenahat. Robin Hoodiin teimme komeat puumiekat ja jouset ja tietysti leirin ”Sherwoodin metsään”. Aiheet leikkeihimme tulivat usein sarjakuvista ja hiukan myöhemmin TV:stä, joka alkoi noihin aikoihin yleistyä.

Aku Ankan ensimmäinen numero ilmestyi Suomessa vuonna 1951 ja meille se tilattiin 1954. Aku Ankka opetti minut piirtämään ja lukemaan. Muutkin sarjakuvalehdet olivat kovin kysyttyä tavaraa lapsuudessani. Minä suorastaan rakastin niitä. Opin kirjoittamaan ja lukemaan tosi varhain. Nimeni osasin kirjoittaa jo 3-vuotiaana.

Lastenkirjoja ei meillä juurikaan ollut, paitsi tietysti muutama Tammen Kultainen Kirja. Koulun kirjastosta lainattiin kirjoja, kuten jo mainittu Kasper, Jesper ja Joonatan. Vähän myöhemmin Viisikot olivat suursuosikkejani.

mauri_kunnas_lapsuus3
Vähän isompana Mauri kavereineen innostui Robin Hoodin seikkailuista, joita ahmittiin sarjakuvalehdistä.

Piirtämisharrastus alkaa

Lapsena en ajatellut paljonkaan tulevaisuutta. Olihan minulla jonkinlainen ”unelmakuva” joka oli peräisin jostakin amerikkalaisesta TV-sarjasta, jossa perheen hilpeä isä piirtää kotona joitakin mainoskuvia ja vie niitä sitten ”konttoriin”. Mutta oikein tosissani en uskonut Suomessa moista hommaa olevankaan. Piirsin vain ikään kuin varastoon. Ajattelin vissiin, että kyllä kai elämässä jotain vastaan tulee.

Lukioaikana piirustuksenopettajani Veikko Eskola suositteli minullekin piirustuksenopettajan työtä. Siitä kun jäisi paljon aikaa omiin hommiin. Kyseinen maikka itse oli taidemaalari. Hyvä neuvo se olikin.

Vaikka olinkin poropeukalo, olin kova tekemään kaikenlaista ”askartelua” mutta enimmäkseen paperista. Tein muun muassa joulukalentereita itselleni. Ainoa vika itse tehdyissä kalentereissa oli se, että luukkujen alta ei juurikaan löytynyt yllätyksiä, koska 50-luvulla meillä ei juurikaan ollut rahaa.

Tein myös tulitikkuaskin kokoisia sarjakuvalehtiä. Noihin aikoihin muistaakseni piirtämistä harrastettiin vähän siellä sun täällä. Monet kaverini olivat tosi hyviä piirtäjiä enkä minä pitänyt itseäni paljonkaan heitä parempana. Kilpailimme siitä kenen sarjakuvat saisivat eniten lukijoita muitten koulukavereitten keskuudessa. Minä yleensä voitin. Aiheet olivat enimmäkseen villistä lännestä tai Viisikoista. Minä olen kuitenkin ainoa joka jäi alalle.

 

mauri_kunnas_piirtamisharrastus
Joululehdet tehtiin kansakoulussa.

Koulua ja poppia

Kävin kouluni Vammalassa, Muistolan kansakoulussa ja Tyrvään Yhteislyseossa. Pääsin ylioppilaaksi 1969 kehnoilla arvosanoilla, keskiarvo alle 7. Reputin englannissa, vaikka se oli oikeastaan ainoa aine, jota mielestäni hallitsin. Pääsin ylioppilaaksi siis vasta syksyllä. Piirustusnumeroni oli kuitenkin 10. Se taisi pysyä samana läpi koko kouluaikani.

Muistan ensimmäisen piirustustuntini hyvin. Tehtävänä oli piirtää yötaivasta. Kaikki nauroivat, kun olin värittänyt tähdet valkoisiksi. Niiden kun kuulemma piti olla keltaisia. Olin hämmästynyt. Minusta ne näyttävät yhä valkoisilta.

Lukioaikana minusta tuli kova Beatles-fani ja minulle kasvoi ”pitkä” tukka. Seurasimme tarkasti Englannin ja USAn popmaailmaa. Who, Rolling Stones, Kinks, Manfred Mann, Hollies, Troggs, Beach Boys, Lovin Spoonfull, Bob Dylan, Sonny & Cher, Mamas & Papas, Jimi Hendrix ym. olivat siihen aikaan kovia juttuja. Suomalaisia bändejä emme noteeranneet lainkaan.

Olimme ”poppareita”. Rämpytin kitaraa ja lauloin kavereitten kanssa pop-juttuja. En kuitenkaan koskaan liittynyt bändiin vaikka mahdollisuuskin tarjoutui. Minulla on nykyisinkin peräti 6 kitaraa: 3 sähkökitaraa ja 3 akustista. Nykyään olemme lämmittäneet vanhan vammalaisbändin, Dzamps’it, henkiin ja minäkin olen mukana. Harjoittelemme noin kerran kuussa – ja hauskaa on. Soitamme vanhoja 60-luvun biisejä: Rolling Stonesia, Beatlesia, Holliesia ynnä muuta.

 

mauri_kunnas_nuoruus2
Mauri innostui The Beatles –yhtyeestä jo ennen kuin kuuli säveltäkään näiden musiikkia.

Opiskelijasta ammattilaiseksi

Opiskelin Taideteollisessa korkeakoulussa graafisella linjalla ja valmistuin graafikoksi vuonna 1975. Nykyään titteli olisi kai joku taiteen maisteri tai mikä lie. Opiskeluaika oli tylsää. Opiskeluaikoina aloin piirtää lehtiin: ensin sarjakuvia, sitten poliittisia pilakuvia.

Olin Turussa mainostoimistossa töissä vuosina 75-76 yhteensä noin vuoden. Se onkin kai sitten ainoa vakinainen työpaikkani, jossa istuttiin joka päivä aamusta iltaan. Olen toki ollut lehdissä pilapiirtäjänä mutta työajat olivat niin ja näin. Vuonna 1974 minulla oli eräässä Iltaset-lehdessä päivittäinen sarjakuva: Kotlant jaarti. Tuo homma kesti vajaan vuoden. Se on myöhemmin ilmestynyt kokoelmana Suomen sarjakuvaseuran kustantamana. Piirsin pilakuvia myös samaan Iltaset-lehteen 100 mk / kuva mutta lehti ei oikein menestynyt ja tämäkin pesti kesti vain puolisen vuotta.

Satasen palkkio oli noihin aikoihin aika hyvä, ja siitä kai sain kipinän jatkaa pilapiirtämistä. Iltasetin jälkeen aloin piirtää Tamperelaiseen Aamulehteen poliittisia pilakuvia. Tuota kesti kai vuoden, kunnes vuonna 1975 muutin Turkuun ja siirryin Turun Sanomiin. Muutin Turkuun koska olin tavannut vallan mainion tytön, turkulaisen Tarjan. Vuodet 76-83 olin Turun Sanomien poliittinen pilapiirtäjä. Se oli todella mukavaa aikaa. Turkulaiset pitivät piirroksistani ja sain tämän tästä kuulla kehuja piirroksistani. Minä pidin Turusta ja Turku ilmeisesti piti minusta. Turku on yhä suosikkikaupunkini Suomessa.

Samaan aikaan piirsin myös kaikenlaisia tilaustöitä, mainoksia ja sen sellaisia. Jossakin välissä piirsin myös noin vuoden ajan viikoittaista pilakuvaa Suomen Kuvalehteen ja taisinpa piirtää joihinkin muihinkin lehtiin. Vuonna 1975 aloin piirtää nuorten rock-sarjakuva Nyrok Cityä, joka ilmestyi ensin Introssa, sitten Helpissä ja viimein Suosikissa. Viimeinen Nyrok ilmestyi vuonna -85 tai -86. Se oli hauska sarjakuva, ehkä yksi hauskimmista töistäni.

Vuonna 1977 menin naimisiin Tarjan kanssa. Hänestä tuli luokanopettaja.

 

mauri_kunnas_graafikkona
Maurin varhaisia pilapiirroksia on tallennettu kokoelmiin Jauhot suuhun (1978, Otava) ja Peli seis (Turun Sanomat, 1981).

Lastenkirjailija, perheenisä

Ensimmäinen lastenkirjani, Suomalainen tonttukirja ilmestyi 1979. Tein sen ihan vain nähdäkseni millainen lastenkirja minulta syntyy. Vaimoni auttoi minua sen värityksessä ja siitä lähtien hän on ollut apunani, milloin enemmän, milloin vähemmän.

Suomalainen tonttukirja oli menestys Suomessa, se taisi olla peräti sen vuoden bestsellereitä. Tontuista oli silloin kova pula. Lehdet halusivat tuona jouluna julkaista kuvia suomalaisista tontuista ja haastatella minua ikään kuin asiantuntijana ja niin sain paljon ilmaista mainosta.

Naamani oli lehtien sivuilla tämän tästä. Arvostelut olivat melko hyviä, joskin eräs arvostelija kirjoitti tamperelaisessa Aamulehdessä: ”Jos tällaisia kirjoja on pakko tehdä, tehtäköön ne sitten edes kunnolla.” Ihan kaikki eivät tykänneet tontuistani.

Vuonna 1983 muutimme Espooseen ja tulin Kari Suomalaisen pyynnöstä pilapiirtäjäksi Helsingin Sanomiin, jossa tosin olin vain runsaan vuoden. Minun piti lopettaa pilapiirtäminen koska en pystynyt tekemään kahta suurta työtä yhtä aikaa, siis pilapiirtämistä ja lastenkirjojen tekoa. Yhden kirjan tekeminen nimittäin kestää kuudesta yhdeksään kuukautta ja se on aika kovaa työtä.

Samana vuonna syntyi esikoisemme Jenna (Turussa) ja toki vaipanvaihtokin otti aikansa. Sittenhän minulta alkoikin tulla kirjoja yksi vuodessa.

Riku, Roope ja Ringo -kirjat teimme asustellessamme vähän aikaa San Franciscossa Kaliforniassa. Ne kustansi newyorkilainen kustantaja Crown Publishers.

Jouluksi 1996 valmistui ensimmäinen (ja ehkä viimeinen) animaatio-elokuvani Joulupukki ja noitarumpu. Varsinaisen animaatiotyön teki unkarilainen Funny Film -studio, jossa on noin 50 henkeä töissä. Tämän 50-minuuttisen TV-filmin tuotti eli maksoi TV2. Filmin teko maksoi TV2:lle noin neljä miljoonaa markkaa. Filmi on myyty YLEn ilmoituksen mukaan yli 50 maahan. Se on kuulemma YLEn kaikkien aikojen eniten maailmalle myyty produktio. Sain siitä jopa YLEn vientipalkinnonkin.

Filmi oli toistaiseksi suurin ja raskain työ mihin ikinä olen ryhtynyt. Toinenkin animaatiofilmi oli suunnitteilla, mutta se kaatui koska oli kerta kaikkiaan liian kallis ja suuri työ.

Kirjailijan ja piirtäjän työ on aika mukavaa. Työtä saa tehdä milloin haluaa, mutta sitä on tosin tehtävä aika paljon, lintsata ei saa. Työ on myös aika yksinäistä, mikä ei välttämättä aina ole niin mukavaa. Minä teen työtäni kotona, alakerrassa. Työmatkani on siis seitsemisen metriä. Onneksi kustantajani Otava on suhteellisen lähellä. Käyn Otavassa kahvilla (ja neuvottelemassa) vähintään kerran viikossa. Kesäisin asumme mökillämme Vammalassa, jossa minulla on myös oma mökki työskentelyä varten.

Vuodesta 1983 olemme asuneet Espoon Laajalahdessa, nykyään paritalossa. Meillä on kaksi tytärtä, Jenna (s. 1983) ja Noora (s. 1987) ja kissa, Kille. Minulla ei ole koskaan ollut koiraa vaikka piirränkin koiria. Äidilläni ja isälläni oli koira, karkeakarvainen mäyräkoira Rekku (maailman paras koira) mutta minä en asunut enää silloin kotona. Muuten en osaa selittää miksi piirrän juuri koiria. Pidän itseäni enemmän niin sanottuna kissaihmisenä. Meillä oli aina kissa kun olin pieni.

Joskin naapurin rottweiler Neli oli parhaita kavereitani, kun olin viisivuotias. Koira on jotenkin sellainen peruseläin, kissat ovat hiukan velmumpia.

 

maurikunnas_perheenisa
Kuvien värittäminen on kirjanteon pisin ja tylsin vaihe. Kuvassa Maurin kanssa värittämässä Jenna-tytär.

Onnen poika

Minun lastenkirjaideani syntyvät milloin mistäkin. Monesti keskustellessani ihmisten kanssa putkahtaa esiin jokin aihe, josta ajattelen, että ahaa… tuosta voisi tehdä kirjan. Ajatus saattaa syntyä myös jostakin näkemästäni kuvasta. Tuollainen kuva voisi näyttää hyvältä kirjassa…

Useimmiten ideat syntyvät hitaasti. Kiinnostun esimerkiksi Suomen historiasta ja alan tuumia miten siitä saisi kirjan. Joskus mietimme oikein olan takaa kustantajani kanssa erilaisia aiheita.

Vaimollani on erittäin hyviä ideoita ja järkeviä arvioita usein liiankin lennokkaista ideoistani.

Esikuvani piirtäjinä ovat enimmäkseen pilapiirtäjiä. Eniten seuraan Joke Innasen, Patric Oliphantin ja Jim Borgmanin piirroksia. Suurimmat suosikkini sarjakuvan alueella ovat Charles Shultz (Tenavat) ja Bill Watterson (Calvin & Hobbes eli Paavo ja Elvis) ja tietysti Carl Barks (Aku Ankka). Myös seattlelainen Gary Larsson on aivan huippu. (Hyvä esimerkki piirtäjästä jota ei voi kutsua teknisesti loistavaksi piirtäjäksi mutta jonka piirrokset silti ovat aivan lyömättömiä.) Britti Ronald Searle on kaikkien aikojen parhaita pilapiirtäjiä.

Yleensä näytän tykkäävän piirtäjistä jotka käyttävät terävää sivellintä tai kynää. Kotimaisista suosikkini on aina ollut Kari Suomalainen ja sarjakuvista on nykyään Juban Viivi & Wagner.

Vaikka saan päättää itse työajoistani, tuntuu, että en ehdi harrastaa juuri mitään. Käyn elokuvissa Tapiolassa aina kun voin. Näköjään katson mielelläni action-jännäreitä. Ehdottomia suosikkielokuviani ovat Hitchcockin filmit ja vanhat James Bondit. Marx-veljesten filmit ovat myös hauskoja.

Luen jonkin verran. Jostain syystä luen mielelläni Beatleseja käsitteleviä kirjoja. Taidan muutenkin harrastaa Beatleseja: keräilen levyjä ja nauhoja, joissa on bändin vanhoja haastatteluja ja lehdistötilaisuuksia. Monivuotinen haaveeni Beatles-sarjakuvasta toteutui vuonna 2012. Luen aika paljon historiaa, varsinkin Suomen ja Pohjolan rauta-aika eli viikinkiaika kiinnostaa minua erityisesti.

Silloin tällöin luen mielelläni dekkareita. Rex Stoutin Nero Wolfe on kestosuosikkini. Aikoinani rakastin Agatha Christietä, Quentin Patrickeja ja Ellery Queenejä, mutta meillä on ne kaikki ja ne on luettu jo moneen kertaan. Ian Flemingin 007:t luen aina silloin tällöin uudelleen. Sherlock Holmes on ikuinen suosikkini. Sarjakuvia en juurikaan lue. Nuorempana kyllä harrastin niitä, mutta nykyään ne eivät enää jaksa oikein kiinnostaa. Vanhoja Aku Ankkoja, Tinttejä, Asterixeja ja Lucky Lukeja joskus sentään luen, ja omaa Nyrok Cityäni.

En juurikaan katsele TV:tä mutta nauhoitan mielelläni englantilaisia sarjafilmejä, joita sitten katselemme illan päätteeksi. En yleensä viitsi istua iltaisin TV:n ääressä, vaan teen töitä.

Olen myös hyvin kiinnostunut sukututkimuksesta. Tutkimukseni mukaan olen erittäin Ylä-Satakuntalainen – nykyisin kai lähinnä Pirkanmaalainen. Sukututkimus on myös tuonut Suomen historian tutummaksi.

Alussa sanoin että en harrasta juuri mitään mutta taidankin näköjään harrastaa aika paljon! Tärkein harrastukseni on kuitenkin piirtäminen ja tarinoitten keksiminen ja sehän on juuri työtäni. Taidan olla onnen poika.

Mauri K.

Palkinnot

  • Kirjallisuuden valtionpalkinto 1981
  • Suomen Sarjakuvaseuran Puupäähattu 1981
  • Bolognan lastenkirjamessujen lastenraadin kunniamaininta 1982
  • Bolognan lastenkirjamessujen kunniakirja 1984
  • Lastenkulttuurin valtionpalkinto 1989
  • Nortamo-palkinto 1989
  • Vuoden kirjapöllö 1989
  • Suomalainen kuvakirja -palkinto 1992
  • Leo Jokela Boozing Society -palkinto 1994
  • Ylen vientipalkinto 1998
  • Lempi Grand Prix 1999
  • Jenny ja Antti Wihurin rahaston tunnuspalkinto 2001
  • Pro Finlandia -mitali 2002
  • Rudolf Koivu -palkinto 2003
  • Kaarina Helakisa -kirjallisuuspalkinto 2003
  • Vammala-palkinto 2003
  • Pirkanmaan taidetoimikunnan kunniakirja 2003
  • Tietopöllö-palkinto 2005
  • Kulttuurikuokka-tunnustuspalkinto 2005
  • Vuoden Historiateos -kunniamaininta 2008
  • Positiivisuuden Elämäntyöpalkinto 2009
  • Vuoden Lapsitekopalkinto 2009
  • Espoon kulttuuripalkinto 2011
  • Espoo-mitali 2011
  • Emil Cedercreutz –mitali, 2012
  • Aalto-yliopiston kunniatohtori 2013
  • Kirjapää-palkinto 2013
  • Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto, Elämäntyöpalkinto 2013
  • Pirkanmaan palkinto 2015
  • Kaarina Helakisa –palkinto 2015
  • Elias Lönnrot -palkinto 2015